maanantai 28. heinäkuuta 2014

Helteen keskellä

Nappi Helsingissä
Ares ja Amor - 9 viikkoa
Heinäkuu on ollut historiallisen helteinen ja kuuma - ei välttämättä niin miellyttävä ihmisten ja varsinkaan koirien kannalta. Helsingin kesänäyttelyssä lauantaina lämpötila kohosi 32 asteeseen; joten kaikki viilennyskeinot koirille oli oltava käytössä. Kyseisessä näyttelyssä tuomarina oli Hanne Laine Jensen (Tanska), ja rodun parhaaksi hän valitsi Napin (Ch Chilliwack's Jimi Hendrix). Päivää aiemmin Estee oli siirtynyt junior-luokkaan, ja tuloksena ERI JUN1 hyvillä arvosteluilla.
Aishan ja Ramonin pojat ovat 9-viikkoisia vilpereitä. Vidal lähti perjantaina uuteen kotiin Kuusankoskelle. Toivotamme iloisia hetkiä "Jussin" kanssa ! Black/tan -väriset Ares ja Amor viipyvät muutaman kuukauden ilonamme, ennenkuin lähtevät omille tahoilleen. Kaikista kolmesta pojasta kuulemme varmasti aikanaan uutisia.
Tämän päivän uutinen on sen sijaan Porin eläinlääkärireissulta eli nuoret neitosemme Genesha Good Luck Dita ja Chilliwack's Pearl D'Orient ovat pieniin päin. Tällä viikolla ultrassa käy myös Hilkka ja Pentti Pesosen omistama Ch Young-King Princess. Tämä "Tifi" on ihanan Aarre-pojan isoäiti. Jännityksellä odotamme uutisia sieltä suunnalta, ja vahvistamme asian täällä blogissa. Uroksena Tifille käytettiin Ramonia, joka harvemmin tekee ohilaukauksia näissä asioissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti