tiistai 6. joulukuuta 2011

Viikonloppu Helsingissä


Helsingissä oli jälleen vuotuinen vuoden päätapahtuma eli lauantaina Helsingin Voittaja- ja sunnuntaina Voittaja -kisat. Olimme kilpailemassa Napin, Arabin ja Avan kanssa junior-luokassa sekä Ramon oli valioluokassa. Lauantain pekingeesi-tuomari oli Karina Le Mare (Iso-Britannia); Nappi teki melkoisen nappisuorituksen eli pojasta tuli sekä Helsingin Juniorivoittaja ja Helsingin Voittaja 2011 (plus tietenkin serti). Lisäksi Nappi oli rotunsa paras. "Ei huono" tulos 15 kuukauden ikäiseltä nuorukaiselta. Ramon oli 3. paras uros vara-Cacibilla. Sunnuntaina tuomari oli ruotsalainen Bengt-Åke Bogren. Tällä kertaa ROP CACIB Voittaja 2011 oli Ramon, ja se olikin viimeinen Cacib kansainvälistä valionarvoa varten. Juniorivoittajasta päätös oli vaikea, mutta tällä kertaa Arabi sai kyseisen tittelin (JV 2011) sijoittuen neljänneksi parhaaksi urokseksi sertillä.
Vuolasvirta -palkinnot jaettiin lauantaina; tilaisuus oli juhlava, ja siellä jokainen ko. palkinnon saanut kasvattaja esitti oman rotunsa kauniin edustajan. Eli meiltä oli luonnollisesti kisaamassa ollut Ramon. Kauniit kiitokset Pekingesikerholle muistamisesta ja mukanaolosta ! Kiitokset kuuluvat myös yhteistyökumppaneille; he ovat mahdollistaneet luottamuksellaan ja aktiivisuudellaan tämän kasvattaja-palkinnon.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut Marja hienosta menestyksestä Helsingissä! Onnittelut myös Vuolasvirta-palkinnosta, upea tunnustus. Pipsalta terveisiä ;)

    VastaaPoista
  2. Löytyi kuva Ramonista ryhmäkehässä
    http://www.kuvauksellista.com/index.php/Koirat/Koiranayttelyt/Voittaja-2011/isokeha/FCI9/IMG_2500

    VastaaPoista